Fin Mva Barbara| Molemmilla isovanhemmillani oli maalla aina eläimiä, ja
rakkaus eläimiin on minussa varmasti ollut aina. Hevoshulluna kiersin
niin ratsu- kuin ravitallitkin, ja kävin useammalla ratsastusleirillä.
Kehittyminen olisi kuitenkin vaatinut säännöllistä harjoittelua ja
paljon rahaa, niinpä teinityttönä vaadin saada oman koiran kun hevosta
en saanut. Luvan saatuani olin labradorinnoutajan kannalla, olivathan
kaikki isäni veljet innokkaita metsästäjiä. Jostain naistenlehden
keräilykuvista silmiini osui sileäkarvainen noutaja ja siitä se kiire
pennunhankintaan alkoi. Aivan liian kiire. Ensimmäinen flattini oli Sniffens Ninette (Fin Mva Exclyst Noble Lad - Fin Mva Sniffens Glinda), s.15.10.1983.  Nette oli hyvin opettavainen koira ajatellen tulevaa kasvattajauraani. Ulkomuodollisesti se oli kovin paljon labradoria muistuttava, ihannekorkeutta selvästi pienempi ja purentavikainen, joten näyttelymenestyskin oli sen mukainen. Nette ylsi vihdoin veteraanina ykköspalkintoon (EH), muutoin se sai aina kakkosen (H) tai kolmosen (T). Suurempi harmi minun kannalta oli ettei Netellä ollut minkäänlaista kiinnostusta noutamiseen, riistaan eikä uimiseen. Lisäksi se oli paukkuarka, peläten niin laukauksia kuin ukkostakin. Nette oli kuitenkin kaikille kiltti, se heilutti häntää silloinkin kun ystäväni kettuterrieri Suzu oli lukkopurennassa sen kuonossa kiinni. Jotain on kuitenkin koiran kanssa harrastettava, ja niinpä ryhdyimme käymään tottelevaisuusharjoituksissa. Kokeissakin kävimme muutaman kerran, palkinnoille pääsimme aina ja elokuussa 1986 tuli Kouvolasta ALO1, KP (168 p.), Huomasin kuitenkin etteivät tottelevaisuuskokeet olleet pikkutarkkuutensa vuoksi ihan minun omin laji. Samoihin aikoihin kävin Ojalan Hilkan opissa kehätoimitsijakurssilla, valitettavasti harjoittelut jäivät sillä erää kesken ja näyttelysääntöjen uudistusten vuoksi jäin pätevöintiä vaille. Into ei ottanut kuitenkaan laantuakseen, ja seuraava flattini oli Hilwas Lagonda (Fin Mva Arcturus - Fin Mva Hilwas Maserati, s.28.6.1986).
Emmin kasvattajan, Christina Heleniuksen, tietämys ja opit olivat kullan arvoisia. Sain kasvattajalta lukuisia monisteita jotka olen säästänyt näihin päiviin asti. Hyvillä neuvoilla minua opastettiin jo paljon ennen kuin pentu saapui taloon. Rakkaus rotuun näkyy kasvattajan teoissa eikä kasvattaja sorru pentutehtailuun - ei silloinkaan kun rotu uutuuttaan käy hyvin kaupaksi. Kiitos Christina!   Hilwas flatit vuonna 1986: Suomen muotovaliot Fin Mva Hilwas Maserati pentujensa kanssa kesällä 1986. Arcturus, Aallotar sekä Hilwas Maserati. Yksi pennuista on Hilwas Lagonda, Emmi.  Emmin toimintatarmo oli jättänyt lähtemättömän vaikutuksen, ja niinpä kolmas flatti oli Emmin siskopuoli, Barbara eli kotoisemmin Iina (9.2.1993 - 10.6.2003). Iinan isä oli Fin Mva Arcturus, jonka emä Downstream Trustful tuotiin Suomeen Englannista astutettuna uroksella Gb Ch Falswift Apparition. Sen isä puolestaan oli Cruftsin näyttelyn voittaja vuodelta 1980, Gb Ch Shargleam Blackcap. Iinan emä oli Fin Mva Heilurihännän Black Sunshine (Gunhills Lucky-Lothar - Fin Mva Flatts Jessica). Iinan myötä minäkin sitten hankin itselleni metsästyskortin. " Quality bitch with good driving action. Lovely head and eye. Good depth of body. Good bone. Nice in the quarters. " Ann Kilminster, UK "Withybed" 29.10.1995 Anjalankoski Iina sai ensimmäisen sertinsä Santamäen Markulta Heinolassa 2,5 vuoden iässä ollen rotunsa paras. Jo vuotta aiemmin samassa paikassa sama tuomari piti Iinasta ja käski tuomaan hoikempana uudelleen. Kolmevuotiaana Iinan taipumuskoe hyväksyttiin Hollolassa ja 3,5 vuotiaana Iina sai Kotkasta Kirsti Wuorimaalta sertin ollen vastakkaisen sukupuolen paras. Iina valioitui Kotkassa 26.10.1996 ollen rotunsa paras, tuomarina Carlos Fernandez Renau. Lahden kansainvälisessä näyttelyssä Iina oli 3. paras narttu vuonna 1998, tuomarina Zafra Sirik. Monesti Iina jäi kuitenkin kokonaan ilman sertifikaatin arvoista, eikä päässyt kilpailemaan parhaasta nartusta. Iinalla oli kevyt ja kapea alaleuka, ja yksi sen kulmahampaista oli vajavaisesti kehittynyt. Pään linjat olivat kauniit ja hyvin feminiiniset, tosin sillä oli hieman takaluisu kallo. Sivuliikkeiltään se oli mahtava ja se näytti rakastavan pyörän vierellä ravaamista. Takaliikkeet olivat hieman ahtaat ja edestä liikkeet olivat leveähköt. Iina on nartuistani ollut kaikkein korkein (59,5 cm). Luonteensa ja terveytensä puolesta Iina oli toiveiden täyttymys, metsästyskokeiden alokasluokasta saatiin joitain tuloksia. Valitettavasti Iinan kiimoja seurasi aina voimakas valeraskaus ja sen aikana koulutuksessa tuli omaa tyhmyyttäni otettua takapakkia. Pehmeänä ja nöyränä koirana se muisti myös pitkään taipumuskoekouluttajan potkaisun kierittyään riistan päällä. Iinassa ja tuntemissani collieissa oli paljon samanlaisia piirteitä. Iinalla epäiltiin 10 vuoden iässä aivossa olevan kasvain; se saattoi yllättäen hyökätä kenen tahansa kennelimme koiran kimppuun eikä reagoinut vaikka toinen alistui. Hetkeä myöhemmin se saattoi taas haastaa leikkiin. Muutos alkuperäiseen, ystävälliseen ja rauhalliseen Iinaan oli niin suuri, että se päätettiin lopettaa kesällä 2003 sen ollessa 10 vuoden ja 4 kuukauden iässä. Tässä myös ajateltiin paljon perheemme lapsia, jotka silloin olivat kolmen ja kahden vuoden ikäisiä. Myös yhdellä Iinan jälkeläisellä on diagnosoitu aivokasvain, ja se lopetettiin ollessaan hieman alle 9 vuotias.  Sopivaa urosta etsiskelin Iinalle pitkään, ja päädyin englannin tuontiurokseen Fin Mva & Jva Emanon Black Velour “Elmo". Sukutaulu miellytti, ja olin koiran nähnyt Helsingin messukeskuksen näyttelyssä. Myös Elmon täyssisko Fin & Est Mva Emanon Malayan Sunbeam jälkeläisineen edesauttoivat päätöksessäni. Elmo oli voimakkaasti sukusiitetty, sen isoäiti molemmilta puolilta oli menestynyt Gb Ch Halstock Bridget. Jälkikäteen olen toivonut, että olisin käyttänyt aikaa ja energiaa tutustuakseni itse urokseen. Voimakkaasti linjattuna sen jälki pennuissa oli merkittävä ja pennuista oli vaikeaa löytää Iinan piirteitä, hyviä tai huonoja. Jätin itselle nartun Blackpepoon Toy Story “Milli“, jota ei kuitenkaan käytetty jalostukseen. Milli sai aikuisiällä hienon uuden kodin Terhin ja Hannun luota. Tainalle sijoittamani Millin täyssiskon Pipan,   Blackpepoon Toy Story "Milli" Blackpepoon Tiny Toon "Pipa" 11,5 vuoden iässä Blackpepoon Tiny Toon astutin Topi-uroksella, Fin Mva Blackpicks Peter Pan (Fin Mva & Kva Flathatted Cherokee - Fin Mva Blackpicks Just For Me) ja jätin siitä itselleni nartun Blackpepoon Toon Moon “Peppi”: "Well constructed bitch. Very good head, good defined chest. Well muscled in all quarters. Good bones. Moves and covers the ground well." Peggy Miller, UK "Emanon" 25.5.2003 Joensuu EXCELLENT, placed third in working class "Well made bitch of correct size. Workmanlike movement. Correct head and kind expression. Well developed brisket. Well muscled. Moved with drive." Trevor Pennington, UK 22.10.2006 Hyvinkää EXCELLENT, placed fourth in working class "6 years old bitch, medium sized. Mature in outline. Head of good length with refined feminine skull. Good eye colour. Short tail. Moved soundly." James Irvine, UK "Vbos" 26.5.2007 Hattula EXCELLENT in working class Fin Mva Blackpicks Peter Pan   Iinalla oli toinenkin pentue yhdessä Kans, Fin, Est, Lv & Rus Mva Kaislikon Aaveen “Boris” (Fin Kva Jiggers Black Bird - Fin Mva Blackpicks Black Dream) kanssa. Boriksella oli mittava meriittilista näyttelyistä mutta syy sen käyttöön oli luonne eikä ulkomuotomeriitit. Kesäleirillä 1997 olimme Peggy Millerin (Emanon) koulutuksessa ja ihailin Boriksen työskentelyä. Juuri luonne ja koulutettavuus olivatkin sitten pentueen parhaita puolia, kaksi jälkeläisistä menivät ensikertalaisilla omistajillaan metsästyskokeiden avoimeen luokkaan ja toinen näistä tottelevaisuuskokeiden voittajaluokkaan. Yllätyksenä pentueessa oli voimakkaita yläpurentoja ja vähemmän yllätyksenä lonkkavikaa. Kuvausikäisistä kasvateistani yli 70% on lonkkakuvattu, ja kaikki sairaat (15%) kasvattini ovat tämän yhdistelmän jälkeläisiä. Tästä pentueesta ei suku ole jatkunut, mutta pentue oli minulle kasvattajana monella tapaa opettavainen kokemus. | ||
