Kennel Blackpepoon esittely:


Olen Tarja Kolkka, 1970 luvulla Kouvolassa syntynyt  ja nuoruuteni viettänyt koirankasvattaja. Nyt asun perheeni kanssa Valkealan kirkonkylän läheisyydessä haja-asutusalueella. Omakotitalomme valmistui vuoden 2003 keväällä, ja hehtaarin tontilla meillä on useita vanhoja hirsirakennuksia. Koirilla on 2004 valmistunut talo ja tarhat. Piha-alueelta poistuttuamme olemme heti sen metsästysseuran alueella johon me molemmat miehemme kanssa kuulumme, joten koirilla on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet. Koirankasvatuksessa ja metsästyksessä meitä tarkkailee 2000 ja 2001 syntyneet lapset. 

Kennelnimi Blackpepoon minulle myönnettiin 3.12.1992. Olen käynyt Suomen kennelliiton järjestämät kasvattajan perus- ja jatkokurssit, sekä ulkomuototuomareiden alkeiskurssit. Lisäksi olen pätevöity kehätoimitsija ja metsästysseuramme rahastonhoitaja. Olen myös mukana alueellisen noutajayhdistyksen toiminnassa, ja tietysti jäsenenä harrastamiemme rotujen järjestöissä. Vuoden 2008 alusta lähtien olen toiminut sihteerinä Kaakon noutajakoirayhdistys ry:ssä sekä Etelä-Suomen beagleyhdistys ry:ssä. Minä ja mieheni olemme molemmat palkintotuomareita (AJOK, BEAJ).

Metsästysharrastuksemme vuoksi myös rotuni ovat metsästyskoiria, kasvatan sileäkarvaisia noutajia ja beagleja. Toiveenani on ryhtyä kasvattamaan myös kultaisia noutajia. Päämääränäni on ylläpitää ja kehittää metsästyskoirille tarpeellisia ominaisuuksia, tämä vaatii kritiikkiä niin omia kuin muidenkin omistamia koiria kohtaan. Työkoiralla on oltava hyvä terveys, terve rakenne ja hyvät henkiset ominaisuudet, jotta se jaksaa tehdä pitkiä päiviä metsällä väsymättä. Rotukoiran on myös aina oltava rotukoiran näköinen. Tämä ei kuitenkaan mielestäni tarkoita sitä, että joka viikonloppu olisi käytävä näyttelyissä.

Tiineet ja imettävät nartut pentuineen ovat meillä sisällä, samoin kaikki nuoret koirat ainakin vuoden ikään asti. Vanhemmat koirat tulevat sisälle vuorotellen. Beagle palkitaan päästämällä sisätiloihin aina onnistuneiden ajojen jälkeen. Koirilla on tarhoista vapaa kulku omaan taloonsa.
YHTEYSTIEDOT / CONTACT:

Tarja Kolkka
Somurantie 177
45370  Valkeala
FINLAND
puh. 040 70 666 59
lanka 05 37 58 249
mobile: +358 40 70 666 59
home: +358 5 37 58 249
sähköposti: etunimi.sukunimi@pp1.inet.fi
e-mail:  firstname.lastname@pp1.inet.fi



Kupla pikkupentuna 2008
     Metsäjänis 2008 ja Kata
                   
     Kuhmo 2007 ja Tikulla ukkometso                                     Kärkölä 2007 ja fasaanijahdissa Pimu